Kielletty kirja -essee

Vladimir Nabokov: Lolita, 1955

Suomentaneet Eila Pennanen ja Juha Jaskari

Kirjan päähenkilö Humbert Humbert on keski-ikäinen pedofiili, joka on kiinnostunut esiteini-ikäisistä tytöistä, joita hän kutsuu nymfeteiksi. Kun Humbert Humbert matkustaa Yhdysvaltoihin, hän muuttaa asumaan Hazen leskirouvan Charlotten ja hänen tyttärensä, Doloresin luokse asumaan. Hän rakastuu palavasti 12-vuotiaseen Doloresiin, eli Lolitaan, kuten Humbert Humbert häntä nimittää. Kun Lolitan äiti ilmaisee kiinnostuksen Humbertia kohtaan, päättää Humbert mennä naimisiin hänen kanssaan, jotta voisi olla Lolitan lähellä. Häitten jälkeen Charlotte saa tietää Humbertin sairaasta mielenkiinnosta Lolitaa kohtaan luettuaan Humbertin päiväkirjaa, mutta kuolee ennen kuin ehtii tehdä asialle mitään. Näin Lolita jää täysin Humbertin huostaan.

Alkaa pakomatka halki Yhdysvaltojen kun Humbert Humbert pakenee Lolitan kanssa peläten heidän suhteensa paljastuvan. Lopulta Lolita onnistuu ulkopuolisen henkilön avustuksella pakenemaan Humbertin luota. Humbert yrittää monta vuotta löytää rakkaan Lolitansa ja loppujenlopuksi onnistuu. Paljastuu, että Lolita on raskaana toiselle miehelle, mikä romahduttaa Humbertin.  

Kirja on kirjoitettu päiväkirjamaisesti, aivan kuin Humbert Humbert olisi ollut oikea henkilö, jonka päiväkirja olisi sitten julkaistu. Kerronta on hyvin raskasta ja kuvailevaa, mikä saa teoksen tuntumaan pitkäveteiseltä ja vaikealukuiselta. Koska kirja on periaatteessa Humbertin päiväkirja, todellisuus ja fiktio sekoittuvat ja välillä on vaikea tietää mikä on Humbertin mielikuvitusta ja mitä oikeasti tapahtui.

Kirja julkaistiin Pariisissa, ja julistettiin Ranskassa heti kielletyksi. Tämä kielto kumottiin vuonna 1959. Kirja on myös kielletty Argentiinassa vuonna 1959, 1960 Uudessa-Seelannissa ja Etelä-Afrikassa 1974, jossa kielto kumottiin 1982. Kirja kiellettiin useassa maassa säädyttömyytensä vuoksi, mutta esimerkiksi Argentiinassa yleisen moraalisen hajanaisuuden takia.

Itse minun on helppo ymmärtää kiellon syyt. Kirjan aihe on hankala nykyäänkin, puhumattakaan 1900-luvun puolestavälistä. Kirjassa ei ole muutamaa kohtausta lukuun ottamatta kuitenkaan yksityiskohtaista kuvailua, joten kirja ei ole oikeastaan ällöttävä ja sen pystyy lukemaan loppuun asti. Herkimmille lukijoille kirja kuitenkin saattaa olla liian raskas aiheeltaan.

Se mikä tekee kirjasta pelottavan on se, että se pyrkii samaistuttamaan lukijan Humbert Humbertin sairaaseen ajatusmaailmaan. Samalla kun Humbert Humbert kuvailee pakkomielteistä suhdettaan Lolitaan, ei lukija pysty kuitenkaan olemaan ajattelematta, että tällaisia ihmisiä on oikeasti olemassa. Se tekee kirjasta paikoitellen jopa ahdistavan.

Humbert Humbert kuvailee rakkauttaan Lolitaan: ”Älkää katsoko minuun vihaisesti lukija, en aio antaa vaikutelmaa, ettei minun onnistunut olla onnellinen. Lukijoiden täytyy ymmärtää, että nymfetin omana ja lumouksessa ollessa noiduttu matkalainen on itse asiassa tuolla puolen onnen. Sillä mitään autuutta maan päällä ei voi verrata siihen että saa hyväillä nymfettiä.”.

Museon kulisseissa

                                                                             http://www.bookcrossing.com/journal/4782351


Kirja alkaa vuodesta 1951, päähenkilön hedelmöityksestä jatkuen vuoteen 1992. Ruby Lennox kertoo elämäntarinansa lomassa myös sukunsa tarinan käyden läpi lähes kaikki läheiset sukulaisensa vuodesta 1888 alkaen, jolloin hänen isoäitinsä syntyi.  

Ruby syntyy vuoden 1952 Yorkiin lemmikkikaupan yläkerrassa sijaitsevaan asuntoon. Hänellä on kaksi sisarta, Patricia ja Gillian. Ruby elää lapsuutensa jokseenkin epätasapainoisessa kodissa onnettomuuksien ja toinen toistaan pettävien vanhempien keskellä. Välillä tarina hyppää ajassa taaksepäin Rubyn sukulaisten värikkääseen elämään aina vuodesta 1888 eteenpäin. Pikkuhiljaa tarinan edetessä alkaa paljastua salaisuuksia sekä Rubyn, että hänen sukulaistensa elämistä.

Vaikka Ruby onkin tarinan kertoja ja päähenkilö, häntä ei kuvailla paljon, jonka takia hän jää hieman etäiseksi. Hän kuitenkin vaikuttaa aika hiljaiselta, sillä yleensä hän vain kuvailee tapahtumien kulkua eikä ota osaa keskusteluihin.

Koska suurimman osan ajasta Ruby on lapsi, pitäisin häntä epäluotettavana. Kirjassa on paljon kohtauksia, joissa Ruby ei itse ymmärrä tilannetta, mutta lukija pystyy päättelemään tilanteen. ”Meille viattomille on vähän epäselvää mikä Lutka itse asiassa on, vaikka tiedämmekin että hän on paha. Patricia sanoo että hän on Iisebel, mutta sehän on naapurikaupan kissan nimi, luoja paratkoon.”, Ruby huomauttaa kohdassa, jossa hänen vanhempansa tappelevat. Kertoja on myös näkyvä, joka näkyy esimerkiksi siinä kun Ruby kommentoi tapahtumia, mutta kertoessaan sukunsa tarinaa muuttuu näkymättömäksi.  

Kirjassa on paljon ennakointia ja takaumia, joista viimeiseksi mainituista suurin osa on Rubyn sukulaisten elämistä kertovia pätkiä. Ennakointi taas on Rubyn omia huomautuksia tulevaisuudesta, joissa hän yleensä sivulauseessa viittaa tuleviin onnettomuuksiin tai vastaavin tapahtumiin.

Läpi kirjan annetaan vihjeitä eräästä Rubyn elämään liittyvästä traumaattisesta kokemuksesta, joka on tapahtunut Rubyn lapsuudessa. Ruby itse ei tätä muista vaan saa tietää tästä vasta kirjan loppupuolella ollessaan jo melkein aikuinen.  Kirja rakentuukin näiden vihjeiden ympärille, joihin kuuluu esimerkiksi salaperäinen P-, joka esiintyy esimerkiksi Rubyn äidin kutsuessa lapsiaan. ”Patricia, Gillian, P-, Ruby, mikä sinun nimesi on?”, Rubyn äiti luettelee lapsensa.

Runokirjan arvostelu

Merja Virolainen: Kontaktia halutaan 

Tammi 

2007 

Merja Virolaisen Kontaktia halutaan on hauska ja ihanan kaksimielinen runokokoelma, joka koostuu fiktiivisistä seuranhakuprofiileista. Seuraa etsivät erilaiset henkilöhahmot aina luomusadisteista inttityttöihin ja näyttelijöihin.

Runoissa ei paljon lukijaa säästellä kun henkilöt tuovat esille fantasioitaan ja intohimojaan, jotka eivät todellakaan ole siitä tavallisemmasta päästä. Kirjasta tosin löytyy myös muitakin runoja kuin seuranhakuilmoituksia, esimerkiksi runo Joukolasta, joka on kuin suoraan matkatoimiston nettisivuilta. 

Teoksessa käsitellään avoimesti ihmisen seksuaalisuutta, mutta välillä myös yksinäisyyttä ja epätoivoa elämänkumppanin metsästyksessä. Esimerkiksi runossa Lapseni mies halua löytää naisen, jonka kanssa hän voisi saada kauan kaipaamansa lapsen.

Runoista suurin osa ovat erilaisia keskenään ja vaikka aihepiiri on lähes kaikissa runoissa sama, toteutustavat ovat keskenään hyvin erilaisia. Kaikissa runoissa ei ole riimejä, ja ne muistuttavat muutenkin enemmän lyhyitä tarinoita kuin runoja. Joukossa on myös runoja, joissa käytetään homonyymejä tai alkusointuja.  

Muutamassa runossa on myös muokattu sanoista uusia sanoja, kuten esimerkiksi runossa Pano, jossa sanasta palo on tehty härskimpi muuttamalla yksi kirjain. Runo onkin oikeastaan kuin lyhyt tietoisku palokunnan työskentelystä, tosin Virolainen on muuttanut palokunnan panokunnaksi ja paloturvallisuuden panoturvallisuudeksi. ”Panomääräyksiä laiminlyödään luvattoman usein. Niin kodeissa kuin julkisissa tiloissa tulisi käyttää panonkestäviä rakenteita ja materiaaleja, mutta niihin on silti usein jäänyt panonarkoja pisteitä.”, Virolainen kirjoittaa.

Mielestäni kirja oli hauska, vaikka paikoittain runot toistivatkin hieman itseään. Kaksimieliset vitsit jaksoivat naurattaa vähän aikaa, mutta kun saman vitsin oli lukenut monta kertaa, se alkoi tuntua puuduttavalta. Lukukokemuksen kuitenkin pelastivat nokkelat sanaleikit ja muutamat kekseliäät seuranhakuilmoitukset.  

Tylsäksi tätä kirjaa ei kuitenkaan voi sanoa. Välillä runot kävivät makuuni vähän liiankin rivoiksi. Loppujen lopuksi kirja oli kuitenkin ihan viihdyttävää lukemista, kunhan ei vaan ottanut joitakin runoja liian vakavasti.

Lauluruno

Nyt kun tiedän mitä onni on

Toivon ettei aika tää tuu koskaan loppumaan

Se on kuultu monta kertaa ennenkin,

Oli onnellisuus hetki vailla onnettomuutta

Vaan ei aina kaikki koe sitä näin  

Leevi and the Leavings - Onnelliset

Aikakone - Keltainen

Anssi Kela - Milla

Mokoma – Kurjen laulu

Chisu – Yksinäisen keijun tarina

Luontaisia vihollisia

Jos minä olen sukat, niin sinä olet sandaalit, ja kun minä olen ruokaa, niin sinä olet dieetillä. 

Sinä olet puutarha ja minä rikkaruoho, minä olen viikonloppu ja sinä läksyt. Jos minä olen kissa, niin sinä olet koira ja kun minä olen kissa, niin sinä olet hiiri. Jos sinä olet hiiri, niin minä olen jättiläinen ja murskaan sinut alleni.

Anagrammi

Eli ei rimmaa 

Tadaa, eikös ole hieno?

Sanomalehtiruno

Taivaalle kohoaa pallo
Ei enää nouse, ilma on kylmä
Yläilmoissa pallo pamahtaa rikki

Haiku

Tämä on haiku. 
Ei mikään hyvä haiku, 
muttei huonokaan