perjantai 18. toukokuuta 2012

Museon kulisseissa


                                                                             http://www.bookcrossing.com/journal/4782351


Kirja alkaa vuodesta 1951, päähenkilön hedelmöityksestä jatkuen vuoteen 1992. Ruby Lennox kertoo elämäntarinansa lomassa myös sukunsa tarinan käyden läpi lähes kaikki läheiset sukulaisensa vuodesta 1888 alkaen, jolloin hänen isoäitinsä syntyi.  


Ruby syntyy vuoden 1952 Yorkiin lemmikkikaupan yläkerrassa sijaitsevaan asuntoon. Hänellä on kaksi sisarta, Patricia ja Gillian. Ruby elää lapsuutensa jokseenkin epätasapainoisessa kodissa onnettomuuksien ja toinen toistaan pettävien vanhempien keskellä. Välillä tarina hyppää ajassa taaksepäin Rubyn sukulaisten värikkääseen elämään aina vuodesta 1888 eteenpäin. Pikkuhiljaa tarinan edetessä alkaa paljastua salaisuuksia sekä Rubyn, että hänen sukulaistensa elämistä.

Vaikka Ruby onkin tarinan kertoja ja päähenkilö, häntä ei kuvailla paljon, jonka takia hän jää hieman etäiseksi. Hän kuitenkin vaikuttaa aika hiljaiselta, sillä yleensä hän vain kuvailee tapahtumien kulkua eikä ota osaa keskusteluihin.

Koska suurimman osan ajasta Ruby on lapsi, pitäisin häntä epäluotettavana. Kirjassa on paljon kohtauksia, joissa Ruby ei itse ymmärrä tilannetta, mutta lukija pystyy päättelemään tilanteen. ”Meille viattomille on vähän epäselvää mikä Lutka itse asiassa on, vaikka tiedämmekin että hän on paha. Patricia sanoo että hän on Iisebel, mutta sehän on naapurikaupan kissan nimi, luoja paratkoon.”, Ruby huomauttaa kohdassa, jossa hänen vanhempansa tappelevat. Kertoja on myös näkyvä, joka näkyy esimerkiksi siinä kun Ruby kommentoi tapahtumia, mutta kertoessaan sukunsa tarinaa muuttuu näkymättömäksi.  

Kirjassa on paljon ennakointia ja takaumia, joista viimeiseksi mainituista suurin osa on Rubyn sukulaisten elämistä kertovia pätkiä. Ennakointi taas on Rubyn omia huomautuksia tulevaisuudesta, joissa hän yleensä sivulauseessa viittaa tuleviin onnettomuuksiin tai vastaavin tapahtumiin.

Läpi kirjan annetaan vihjeitä eräästä Rubyn elämään liittyvästä traumaattisesta kokemuksesta, joka on tapahtunut Rubyn lapsuudessa. Ruby itse ei tätä muista vaan saa tietää tästä vasta kirjan loppupuolella ollessaan jo melkein aikuinen.  Kirja rakentuukin näiden vihjeiden ympärille, joihin kuuluu esimerkiksi salaperäinen P-, joka esiintyy esimerkiksi Rubyn äidin kutsuessa lapsiaan. ”Patricia, Gillian, P-, Ruby, mikä sinun nimesi on?”, Rubyn äiti luettelee lapsensa.

1 kommentti:

  1. Anna tekstillesi oma otsikko.

    Valitsemasi sitaatti kuvaa Rubya kertojana oikein hyvin. Voisit kertoa jonkin verran yksityiskohtaisemmin asioista, jotta tekstistäsi tulisi havainnollisempi. Esimerkiksi joitain salaisuuksia voisi paljastaa.

    VastaaPoista