Runokirjan arvostelu

Merja Virolainen: Kontaktia halutaan 

Tammi 

2007 

Merja Virolaisen Kontaktia halutaan on hauska ja ihanan kaksimielinen runokokoelma, joka koostuu fiktiivisistä seuranhakuprofiileista. Seuraa etsivät erilaiset henkilöhahmot aina luomusadisteista inttityttöihin ja näyttelijöihin.

Runoissa ei paljon lukijaa säästellä kun henkilöt tuovat esille fantasioitaan ja intohimojaan, jotka eivät todellakaan ole siitä tavallisemmasta päästä. Kirjasta tosin löytyy myös muitakin runoja kuin seuranhakuilmoituksia, esimerkiksi runo Joukolasta, joka on kuin suoraan matkatoimiston nettisivuilta. 

Teoksessa käsitellään avoimesti ihmisen seksuaalisuutta, mutta välillä myös yksinäisyyttä ja epätoivoa elämänkumppanin metsästyksessä. Esimerkiksi runossa Lapseni mies halua löytää naisen, jonka kanssa hän voisi saada kauan kaipaamansa lapsen.

Runoista suurin osa ovat erilaisia keskenään ja vaikka aihepiiri on lähes kaikissa runoissa sama, toteutustavat ovat keskenään hyvin erilaisia. Kaikissa runoissa ei ole riimejä, ja ne muistuttavat muutenkin enemmän lyhyitä tarinoita kuin runoja. Joukossa on myös runoja, joissa käytetään homonyymejä tai alkusointuja.  

Muutamassa runossa on myös muokattu sanoista uusia sanoja, kuten esimerkiksi runossa Pano, jossa sanasta palo on tehty härskimpi muuttamalla yksi kirjain. Runo onkin oikeastaan kuin lyhyt tietoisku palokunnan työskentelystä, tosin Virolainen on muuttanut palokunnan panokunnaksi ja paloturvallisuuden panoturvallisuudeksi. ”Panomääräyksiä laiminlyödään luvattoman usein. Niin kodeissa kuin julkisissa tiloissa tulisi käyttää panonkestäviä rakenteita ja materiaaleja, mutta niihin on silti usein jäänyt panonarkoja pisteitä.”, Virolainen kirjoittaa.

Mielestäni kirja oli hauska, vaikka paikoittain runot toistivatkin hieman itseään. Kaksimieliset vitsit jaksoivat naurattaa vähän aikaa, mutta kun saman vitsin oli lukenut monta kertaa, se alkoi tuntua puuduttavalta. Lukukokemuksen kuitenkin pelastivat nokkelat sanaleikit ja muutamat kekseliäät seuranhakuilmoitukset.  

Tylsäksi tätä kirjaa ei kuitenkaan voi sanoa. Välillä runot kävivät makuuni vähän liiankin rivoiksi. Loppujen lopuksi kirja oli kuitenkin ihan viihdyttävää lukemista, kunhan ei vaan ottanut joitakin runoja liian vakavasti.